Pahoittelen valmiiksi sitä, että tästä kirjoituksesta tulee pitkä. En usko, että tätä aihetta edes voi käsitellä lyhyesti...

Klassisesti (tai ainakin omalla kohdallani) kirjailijan polku voi mennä seuraavalla tavalla:

Ensin on haave kirjailijuudesta. Sitten tulee idea kirjasta, ja sitä seuraa tietenkin raakaa työtä eli kirjoittamista. Kun käsikirjoitus alkaa olla jokseenkin kuosissa, lähestytään kustantajia. Edessä on mahdollisesti vuosien odotus ja kielteisten vastausten tulva. Kun kirjailija lopulta saa kustannussopimuksen, on riemu ylimmillään. Jännittäminen ei kuitenkaan lopu siihen, vaan sitten alkaa odotus kirjan vastaanotosta. Huomaako kukaan, että tällainen kirja on ilmestynyt? Tuleeko siitä kritiikkejä mediaan? Ostaako sitä kukaan?

Kun itse pääsin siihen pisteeseen, että voin elää kirjailijan työllä, kääntyi katse luontevasti kotimaan rajojen ulkopuolelle. Seuraava tavoite onkin ulkomaiden valloitus. Se ei tietenkään tapahdu yhtään sen helpommin kuin kotimaankaan valloitus. Miten suomalainen kirjailija sitten voi menestyä ulkomailla? Kysyin tätä asiaa kahdelta ulkomaan menestyksen saavuttaneelta kirjailijalta, Timo Parvelalta ja Satu Rämöltä.

Timo Parvela on yksi menestyneimpiä suomalaiskirjailijoita. Hänen teoksiaan on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa kappaletta (aivan järisyttävä määrä btw!). Hänen esikoiskirjansa Poika ilmestyi 1989 ja kokopäiväiseksi kirjailijaksi Parvela heittäytyi vuonna 1996. Parvelan tuotantoon kuuluu yli 110 teosta eri tyylilajeista sekä useita teatteri- ja elokuvasovituksia. Suomessa, ja kenties maailmallakin, hänen tunnetuin kirjasarjansa lienee humoristisella otteella kouluarkea kuvaava Ella ja kaverit. Parvela löi kunnolla läpi 2010-luvulla ja hänen teoksiaan on tähän mennessä käännetty yli 40 eri kielelle.

Satu Rämö on Islannissa asuva suomalainen kirjailija ja yrittäjä. Hänen esikoisteoksensa Mondo Islanti ilmestyi vuonna 2008, ja ennen megamenestykseen ponnahtanutta Hildur-sarjaansa Rämö oli ehtinyt kirjoittaa 14 tietokirjaa. Vuonna 2021 ilmestynyt Hildur nosti Rämön suuren yleisön tietoisuuteen. Rämö on ollut kaksi vuotta peräkkäin Suomen myydyin kirjailija ja Hildur-sarja on myyty jo 23 maahan (lukema muuten kasvaa koko ajan). Laajan yleisön hurmannut islantilainen rikosetsivä Hildur nähdään ensi vuonna myös ruudulla (ja Ruudussa, lol), sillä kansainvälisen tv-sarjan kuvaukset päättyivät juuri Islannissa.

Kirjoittaessa ei voi ajatella menestystä

Molempien kirjailijoiden CV on huikaiseva, ja oli inspiroivaa saada kuulla heidän näkemyksiään ulkomaan menestyksestä. Vastauksissa oli paljon samaa, mikä ei liene yllätys. Kärkiasioiksi molemmat nostivat kaksi asiaa:

1. Tuotteen on oltava hyvä (eli siis lukijoita universaalisti puhutteleva).

2. On löydettävä paras mahdollinen agentti.

On ihan luontevaa, että kaiken lähtökohtana on hyvä ja lukijoita puhutteleva kirja. Myynti- ja markkinointityötä itse paljon tekevä Rämö kertoi, että kirjoittaessaan hän ei mieti myyntiä. Silloin täytyy miettiä ainoastaan tarinaa. Samaa sanoi Parvela: hänen mukaansa tärkeintä on kirjoittaa rehellisesti ja omaa ääntä kuunnellen uhraamatta ajatustakaan menestykselle.

Entä sitten, kun uskoo kirjoittaneensa sen hyvän ja universaalisti ihmisiä puhuttelevan teoksen? Seuraavaksi tärkeintä on saada itselleen paras mahdollinen agentti. Ilman kirja-agenttia ulkomaille on lähes mahdotonta päästä. Agentilla on kaikki tarvittavat kontaktit sekä tietenkin osaaminen kirjojen myyntiin. Hänen täytyy vilpittömästi innostua juuri sinun kirjastasi ja saada välitettyä se sama innostus kustantajille. Tämäkään ei tosin takaa sitä, että käännösoikeuksia myydään, ainakaan heti. Kirjallisuus on todella kilpailtu ala eikä edes menestys kotimaassa takaa sitä, että ulkomaiset kustantamot kiinnostuisivat.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei agentin hankkiminen mitenkään helppoa ole. Rämö kertoi, että hän yritti kymmenen vuotta saada itselleen agenttia, mutta agentuureista ei edes vastattu hänen yhteydenottoihinsa (tämä on muuten tuttua minullekin!). Rämö päätteli, että hänellä ei silloin ollut agentuureja kiinnostavia teoksia tarjolla. Asetelma kääntyi ylösalaisin, kun hän alkoi kirjoittaa fiktiota. Hildurin menestyksen myötä agentuurit tavoittelevatkin nyt Rämöä. Suomessa on kuitenkin yleisesti se tilanne, että agentteja on paljon vähemmän kuin ulkomaille haikailevia kirjailijoita, joten agentit saavat aika vapaasti itse valita, ketä haluavat edustaa. Se taas tarkoittaa sitä, että jotkut kirjailijat jäävät nuolemaan näppejään.

Pitkän matkan juoksua

Rämön menestyksen näkevät eivät usein tiedä, että sen takana on yli kymmenen vuoden kirjailijan työ ilman satumaista menestystä (pun inteded, lol). Myös Parvela oli kirjoittanut parikymmentä vuotta ennen megamenestystä, toki Suomessa menestyen (eikä sitäkään sovi vähätellä!). Parvelan Ella ja kaverit -sarja on Saksassa todella suosittu. Parvela kertoi, että saksalainen kustantaja itse asiassa jahkaili sarjan kanssa kymmenen vuotta ennen kuin osti oikeudet. Kymmenen vuotta! Huhhuh. Parasta varautua pitkiin odotuksen vuosiin vielä tämän kansainvälistymishaaveen kanssa.

Molempien kirjailijoiden tarinat opettavat, ettei kirjailijuus ole pikamatka vaan maratonlaji. Tai joskus jopa kuin arktisen retkikunnan vaellus. Tätä tehdään vuosia ja vuosikymmeniä. Harvoin menestys tulee yhdessä yössä. Toki sellaisiakin tähtitarinoita löytyy, kuten vaikkapa Iida Turpeisen Elolliset-romaanin kohdalla, jonka käännösoikeuksia myytiin valtavalla tahdilla heti ilmestymisvuonna. Vaikka tietenkään Turpeinen ei kirjoittanut romaaniaan yhdessä yössä vaan tätäkin suosiota edelsi vuosien sinnikäs työ ja usko tarinaan.

No, kuvitellaanpa sitten, että olemme päässeet siihen pisteeseen, että meillä on hyvä teos sekä olemme onnekkaasti löytäneet itsellemme loistavan agentin. Entä sen jälkeen? Voiko kirjailija tehdä vielä jotain muuta?

Kyllä ja ei. Rämön mukaan kirjailija voi tehdä ulkomaan menestyksen eteen hyvin pitkälle samoja asioita kuin kotimaan menestyksenkin. Lukijat päättävät, tuleeko kirjasta suosittu. Rämön mukaan on tärkeää ylläpitää suhdetta lukijoihin. Tämä voi tapahtua vaikkapa kirjamessuilla, kirjastoissa tai sosiaalisessa mediassa. Rämö on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja vastailee eri maista tulevien lukijoiden viesteihin päivittäin. Hän myös haluaa osallistua kirjojensa markkinointiin, sillä se kiinnostaa häntä. Parvela puolestaan ei ole niinkään kiinnostunut myymään itse eikä ole kovin aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Hänkin toki tapaa lukijoita kirjamessuilla sekä muissa esiintymisissä ja kirjailijan suora sähköpostiosoite löytyy hänen verkkosivuiltaan yhteydenottoja varten. Parvelan neuvo kirjailijalle on olla rohkeasti oma itsensä kaikissa kohtaamisissa. Ei siis tarvitse jatkuvasti miettiä, mitä kohtaamisissa tulee saavuttaa eikä missään nimessä tarvitse yrittää olla jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Minusta sekä Rämö että Parvela toteuttavat tätä periaatetta loistavasti.

Opettele sanomaan ei

Hieman ehkä yllättäen Parvela nostaa erittäin tärkeäksi pointiksi sen, että on myös osattava sanoa ei. Parvelan mukaan nopea ja kenties harkitsematonkin oikeuksien myynti ei välttämättä takaa parasta lopputulosta. Kirja on saatettu kaupata väärälle kustantamolle tai se ei täytä siihen kohdistuneita odotuksia. Parvela huomauttaa, että pahimmassa tapauksessa liian nopea ja laaja oikeuksien kauppa johtaa kirjailijan kansainvälisen uran tyssäämiseen, koska kustantajat seuraavat tarkkaan toistensa tekemisiä ja kirjojen menestymistä. Parvelan mielestä nopeita kauppoja tärkeämpää on löytää kirjalle ja kirjailijalle paras mahdollinen koti kustakin maasta. Se voi tarkoittaa aika ajoin sitä, että tarjouksille sanotaan ei. Tässä kohtaa ammattitaitoinen agentti voi jälleen olla ratkaisevassa roolissa.

Tämä Parvelan neuvo on mielestäni erittäin hyödyllinen, mutta myös vaikea. En tiedä olisinko itse pystynyt sanomaan ensimmäiselle käännöstarjoukselle ei, vaikka agentti olisi niin neuvonut (onneksi ei neuvonut!). Jos haluaa juosta pitkää matkaa, on välttämätöntä tehdä pitkäjänteinen strategia, jottei vauhti hyydy ensimmäisten kilometrien jälkeen. Toisin sanoen, kannattaa tehdä ulkomaan valloituksen strategia yhdessä agentin kanssa. Miettiä, mitä tavoitellaan ja mitä taas ei.

Loppupäätelmänä voisi sanoa, että kirjailijan menestykseen tai menestymättömyyteen liittyy lukuisia seikkoja. Joihinkin voi itse vaikuttaa, joihinkin ei. Lopulta on niin, että kirjailija voi pyrkiä tekemään kaiken oikein, mutta se ei silti takaa, että ovet maailmalle avautuvat. Siihen tarvitaan kenties hieman onnea sekä oikea ajoitus. Itse asiassa usein juuri ajoitus on kaikkein tärkein. Kun jokin alkaa trendaamaan kirjallisuudessa, mukaan voi päästä nopeastikin, jos sattuu olemaan juuri sopiva tuote tarjolla. Näin kävi muun muassa islantilaiselle rikoskirjallisuudelle 10–15 vuotta sitten; yhtäkkiä kaikki halusivat julkaista sitä. Islantilaisena rikoskirjailijana saattoi silloin päästä hyvinkin nopeasti kansainvälisille markkinoille.

Joskus taas joutuu odottamaan kymmenen vuotta tai ylikin ennen kuin oma kirja tai sarja löytää yleisönsä uudessa maassa. Sitä odotellessa omalle kohdalle on lohdullista tarrautua Parvelan neuvoon: Iloitse! Hän kehottaa iloitsemaan jokaisesta pienestäkin käännöskielestä, koska koskaan ei voi tietää, millaisen seikkailun se tuo tullessaan. Niinpä minäkin aion vilpittömästi iloita siitä, että Purppurausvan animaagien kaksi ensimmäistä osaa julkaistaan tänä vuonna Tanskassa. Eihän sitä tiedä, mitä kaikkea sen ansiosta vielä tapahtuu.