Olen ollut kokopäiväinen kirjailija nyt puoli vuotta, ja saan säännöllisesti ihailevia kommentteja siitä, miten upeaa on, kun joku voi toteuttaa unelmiaan. Monilla kommentoijilla taustalla häilyy ajatus, että ehkä tuollainen on jollekulle mahdollista, mutta ei juuri minulle. Tästä inspiroituneena ajattelin kirjoittaa auki, miten itse olen toteuttanut unelmani. En sano, että kaikille sopii sama malli; en yritä kirjoittaa mitään "Näin toteutat unelmasi" -self help opasta. Kerron vain, miten itse olen toiminut. Unelmien tavoittelu on aktiivista toimintaa, ei mitään epämääräistä odottelua, josko jotain taianomaisesti tapahtuisi.

Kirjailija on ollut haaveammattini jo lapsuudessani, heti astronautin jälkeen. Jo 10-vuotiaana kuitenkin tajusin, että vaikka tekisin kuinka paljon töitä, minusta ei tulisi astronauttia siitä yksinkertaisesta syystä, etten kestä minkäänlaista pyörivää liikettä. Alan heti voida pahoin. Opin siis jo tuolloin unelmoinnin säännön numero yksi: tunnista mitkä unelmat ovat oikeasti toteutettavissa. On turha käyttää aikaa ja energiaa utopian tavoittelemiseen (joskus todella villitkin haaveet ovat mahdollisia, mutta tässä tapauksessa niin ei ollut).

Ennen kuin oikeasti ryhdyin tavoittelemaan kirjailijuutta, toteutin monia muita unelmia. Kävin intin, asuin ja matkustelin paljon ulkomailla, opiskelin toimittajaksi. Vasta kun asetuin seikkailujeni jälkeen Suomeen pysyvästi vuonna 2012, nostin kirjailijaunelman uudelleen pöydälle. Noin vuosien 2014 ja 2015 paikkeilla aloin kirjoittaa tavoitteellisesti kirjakäsikirjoitusta. Ensimmäinen käsikirjoitukseni oli eeppistä fantasiaa, ja sain siitä toistakymmentä kielteistä vastausta kustantamoilta. Jokaisen kirjeen avaaminen oli yhtä tuskaista ja jännittävää, ja vielä suurempi oli pettymys vastauksen äärellä. Päätin kuitenkin jatkaa niin kauan, että saisin kustannussopimuksen. Kirjoittaisin vaikka viisikymmentä vuotta.

Kesällä 2018 sain idean sotilaallisesta trilleristä, joka kerrottaisiin tavallisten reserviläisten näkökulmasta. Vaihdoin siis genreä aivan toiseen, ja se kannatti. Tosin ei kustannussopimuksen saaminen helppoa ollut silloinkaan. Päätin, että vaihtaisin taktiikkaa: sen sijaan, että lähettelisin käsikirjoitusta tuntemattomana kustantamoihin (kustantamot saavat todella paljon käsikirjoituksia, eikä kaikkiin niihin perehdytä kannesta kanteen, ei vain ole aikaa), saisin jonkun kustantamon kiinnostumaan ideastani ennen kuin he edes saisivat tekstin käsiinsä. Niinpä laitoin viestiä henkilölle, josta myöhemmin tulikin tuottajani ja kustannustoimittajani. Tiesin, että hän oli siirtynyt Docendon palvelukseen, ja Docendo taas julkaisi paljon sota-aiheisia kirjoja. Kerroin, että olen kirjoittamassa todella ajankohtaista sotilaallista trilleriä, kiinnostaisiko tavata? Sain houkuteltua henkilön kahville, jonka aikana myin kirjani idean hänelle. Hän pyysi saada tekstin nähtäville, ja minä lähetin sen.

Sain jonkin ajan kuluttua vastauksen, että käsikirjoituksessa on potentiaalia, mutta siinä on aika paljon pielessäkin. Sähköpostin mukana tuli pitkä lista asioita, jotka pitäisi korjata. Päinvastoin kuin voisi luulla, en suinkaan lannistunut palautteesta, vaan olin innoissani: ensimmäistä kertaa joku oli nähnyt vaivaa pureutuakseen kirjaani ja kertoakseen, miten siitä voi tehdä paremman. Ryhdyin kirjoittamaan kirjaa uudestaan, ja muutamassa kuukaudessa olin tehnyt kaikki henkilön toivomat korjaukset. Ja mitä kummaa! Tarinasta tuli toden totta paljon parempi. Laitoin parannellun version luettavaksi. Pari kuukautta tämän jälkeen sain puhelinsoiton: minulle tarjottiin kustannussopimusta. Se oli mahtava hetki. Aika nopeasti tämän jälkeen sain ensimmäisen kustannussopimuksen myös lastenkirjastani Näkymätön Milanna.

Esikoisromaanini Operaatio Punainen kettu ilmestyi lokakuussa 2020, eli noin kuusi vuotta sen jälkeen, kun olin ottanut tavoitteeksi kirjan kirjoittamisen ja kustannussopimuksen saamisen. Aluksi Punaista kettua oli vaikea saada edes kirjakauppoihin, olinhan täysin tuntematon nimi. Uskoimme kustantamon kanssa, että kirjassa oli paljon potentiaalia, se vain piti saada suuren yleisön tietoon. No, sitten tuli Helsingin Sanomien arvostelu, sopivasti isänpäivänä. Se oli todella positiivinen. Kirja myytiin heti loppuun ainakin kaikista pääkaupunkiseudun kirjakaupoista (Helsingin Sanomien merkitys tässä on edelleen valtava). Otettiin toinen painos, kolmas, ja neljäskin vielä ennen joulua. Itsenäisyyspäivänä ilmestyi Suomen Kuvalehden laaja arvio kirjasta. Siinä tarkasteltiin Punaisen ketun sotilaallista skenaariota melkein tietokirjamaisesti: voisiko tapahtumat olla totta. Kritiikissä päädyttiin siihen, että kirja oli varsin realistinen ja sotilaallisesti paikkaansa pitävä. Ja taas Punainen kettu myytiin loppuun kaupoista.

Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä hetkeksi. Punaisen ketun menestys on aivan kriittinen kohta unelmani toteutumisen kannalta. Jos Punainen kettu olisi myynyt vain vaatimattomasti tai kenties hyvin mutta ei kuitenkaan erinomaisesti, en voisi nyt olla kokopäiväinen kirjailija. Mutta oliko Punaisen ketun menestys ainoastaan oman työni ansiota? Ei suinkaan. Suomessa julkaistaan paljon todella laadukasta kirjallisuutta, josta suurin osa ei saa tällaista näkyvyyttä kuin minä ja Punainen kettu syksyllä 2020 (lehtijuttuja oli arvostelujen lisäksi monta muutakin, henkilöhaastatteluja). Unelmia kohti kulkemisessa on (kuten elämässä yleensäkin) myös sattumalla tai tuurilla roolinsa. Voit siis tehdä todella paljon töitä, mutta jokin ratkaiseva käänne voi silti olla sinusta itsestäsi täysin riippumaton. Tästä tosiasiasta ei kannata kuitenkaan lannistua, päinvastoin. Kyse on usein myös siitä, että osaa tunnistaa tilaisuuden oikealla hetkellä. Itselleni tällainen tunnistaminen tapahtui silloin, kun päätin vaihtaa kirjoittamaani genreä. Tunnistin, että Punaisen ketun kaltaiselle sotatrillerille voisi olla tilausta. Uskoin, että skenaarioni kiinnostaisi lukijoita. Ja kuten monet teistä lukijoistani jo tietävätkin, myöhemmin sain kustannussopimuksia myös fantasiakäsikirjoituksilleni.

Punaisen ketun menestys yksin ei vielä mahdollistanut sitä, että olisin irtisanoutunut työstäni Puolustusvoimissa, mikä oli lopullinen tavoitteeni. Tiesin, että elääkseni kokopäiväisesti kirjailijana kirjojeni tuli myydä riittävästi. Tähän auttoi se, että olin ja olen edelleen varsin tuottelias: päätin, että kolme kirjaa vuodessa on itselleni sopiva julkaisutahti (yksi aikuisten trilleri, kaksi lanu-romaania). Tämä tavoite oli realistinen toki vain, jos ei samalla tarvitse käydä muualla töissä. Minulle tiivis julkaisutahti on luonnollinen, sillä aivoni suoltavat jatkuvasti uusia ideoita, enkä voi lakata kirjoittamasta. Kirjoitan karkeasti ottaen joka arkipäivä 5 liuskaa tekstiä. Toki minulla on myös jaksoja, jolloin en kirjoita lainkaan, mutta niitä on vuoden mittaan aika vähän.

Operaatio Aavikkoketun ilmestyminen viime vuonna nosti myös Punaisen ketun uudelleen bestseller-listalle (myös Putinin aloittama järkyttävä sota Ukrainassa nosti kirjan myyntiä). Trillerieni yhteismenestys johti siihen, että lopulta irtisanouduin päivätyöstäni. Minulla ei ole mitään takuuta, että menestys jatkuu tai miten pitkään minulla on mahdollista olla kokopäiväinen kirjailija. Taitelijan tulot ovat epävarmoja – menestysmyynti on käytännössä tehtävä joka vuosi. Toki on myös apurahoja, joita olen itsekin muutaman kerran saanut, mutta summat ovat yleensä vaatimattomia, eikä pelkästään niiden varaan voi rakentaa pitkää uraa. Nyt kuitenkin elän unelmaani todeksi, ja nautin tästä niin kauan kuin tätä kestää. Olen käytännöllinen ihminen ja ymmärrän, että jossain kohtaa voi olla tarve hakeutua jälleen muualle töihin. Mutta mietitään sitä sitten.

Kirjoitan trillerien lisäksi lapsille suunnattua fantasiakirjallisuutta. Seuraava tavoite urallani minulla onkin menestyä myös lanu-puolella. Tavoitteita pitää siis aina olla, myös sen jälkeen, kun iso unelma on saavutettu!

Tämän pitkän selostukseni päätteeksi vielä koottuna lyhyt ja selkeä self help -lista, jonka avulla itse etenin kohti unelmaani:

1. Määrittele unelma, jonka haluat toteutuvan (kokopäiväinen kirjailijuus)

2. Mitä unelman saavuttaminen vaatii? (kustannussopimus, riittävä menestys, tasainen tuotantotahti)

3. Mieti tavoitteeseen pääsy askel kerrallaan. Tarkista säännöllisesti, missä kohti olet menossa, ja mitä vielä tarvitaan, että pääset tavoitteeseen (tässä kohtaa itse olin virkavapaalla kirjoittamassa Aavikkokettua)

4. Tarvittaessa muuta taktiikkaa. Maaliin voi usein päästä erilaisia reittejä pitkin (minulla tämä toteutui jo vaiheen 1. jälkeen).

Kuten kirjoituksen alussa jo totesin, tämä on vain esitys siitä, miten itse kuljin kohti unelmaani. Sama ei toimi kaikilla, ja ihmisillä on myös hyvin erilaisia elämäntilanteita ja olosuhteita, jotka vaikuttavat. Itselläni unelmaa kohti menoa auttoi huomattavasti se, että muu elämä oli tasapainossa. Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat toteuttaneet unelmiaan paljon vaikeammista lähtökohdista käsin, ja heille nostan hattua.

Toivotan kaikille unelmien täyteistä kesää ja elämää.