Kysymys tekoälyn käytöstä kirjailijan työssä on ajankohtainen ja samalla ainakin itselleni hyvin kinkkinen. Olen suhtautunut generatiivisen tekoälyn käyttöön erittäin kriittisesti, minkä vuoksi olen alkanut opiskella ChatGPT:n kaltaisten palveluiden käyttöä vasta viime aikoina. Koska tekoälyn käyttö tulee kuitenkin vain lisääntymään, haluan muodostaa siihen syvällisemmän näkemyksen.

Kirjailijapiireissä tekoälyyn on suhtauduttu enimmäkseen kriittisesti, mihin lienevät vaikuttaneet julkisuudessa esiin nousseet tapaukset, joissa tekoäly-yritykset ovat käyttäneet laittomasti hankittuja kirjoja (luonnollisesti myös ilman lupaa kirjailijoilta) tekoälymalliensa kouluttamiseen. Myös suomalaisten kirjailijoiden piratoituja kirjoja on käytetty (allekirjoittaneen kirjoja tietääkseni ei) tähän tarkoitukseen. Ensimmäinen oikeudenkäyntikin asiasta on jo käyty Yhdysvalloissa. Amerikkalainen Anthropic joutuu maksamaan laittomasti käyttämiensä kirjojen tekijöille korvauksia noin 1,5 miljardia dollaria. Toivottavasti jatkossa näemme lisää samankaltaisia lopputuloksia. On täysin pöyristyttävää, että miljardien arvoiset yritykset voivat toimia tuolla tavalla – siis varastaa taiteilijoilta kehittääkseen omaa tuotettaan ja liiketoimintaansa eli tehdäkseen rahaa.

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa näkökulma, josta tekoälyä voidaan tarkastella. Tekoälyn käyttö työskentelyn tukena on vähintään yhtä oleellinen. Monet luovan alan ammattilaiset käyttävät luultavasti tekoälyä jo nyt varsin monipuolisesti (itse olen myöhäisherännäinen asian suhteen). Generatiivinen tekoäly osaa kirjoittaa, keksiä tarinoita, hakea ja tiivistää tietoa sekä sparrata juonikuvioita, joten ei ole epäilystäkään siitä, etteikö sitä voisi käyttää kirjailijan työn apuna. Kysymys on enemmän siitä, mihin vetää omat rajansa.

Testasin ChatGPT:n tarinankerrontakykyä ensimmäisen kerran viime keväänä. Tarina ei liittynyt mihinkään työstämääni kirjaan vaan oli täysin irrallinen. Yllätyin ja suorastaan järkytyin siitä, miten nopeasti ja sujuvasti tekoäly kirjoitti. Toki tarina ei ollut mitenkään erikoisen kekseliäs, mutta silti lopputuloksen taso oli minulle yllätys. Tuolloin päätin visusti, etten tule koskaan käyttämään tekoälyä tekstin tuottamiseen enkä juonenkäänteiden keksimiseen. Nämä ovat kirjailijan työn ydintä, ja minusta niiden täytyy syntyä kirjailijan oman luovan prosessin seurauksena.

Kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä. Esimerkiksi omakustannekirjailijoille palveluita tarjoava BoD suorastaan suosittelee käyttämään generatiivista tekoälyä apuna ”luomaan uusia ideoita tarinan juonesta, hahmoista tai tapahtumista”. BoDin markkinointivastaava Susanna Heussner toteaa blogissaan, että ”tekoäly voi jopa kirjoittaa loput tekstistä tai auttaa kirjoittamaan kohtauksen, josta ei pääse eteenpäin”. Ymmärrän toki heidän motiivinsa – jos omakustannekirjailijat intoutuvat tekemään enemmän kirjoja tekoälyn avulla, BoD tienaa rahaa. Itselleni asia on kuitenkin hyvin selkeä: En tule käyttämään tekoälyä tällä tavalla ja pidän tätä kirjailijan työn kannalta jopa eettisesti arveluttavana.

Pitäisikö kirjailijoiden siis kokonaan hylätä generatiivinen tekoäly? Mielestäni ei suinkaan. Tekoälyä voi käyttää työkaluna muiden joukossa. Luova prosessi on aina prosessi, jossa on erilaisia vaiheita. Joskus sparrataan juonta ehkä jonkun kollegan tai kaverin kanssa, saadaan idea jostain uutisjutusta tai toisesta kirjasta (en tarkoita kopioimista, vaan sitä, että jokin toinen tarina voi inspiroida jotain uutta omassa), piirretään kaavioita ja niin edelleen. Generatiivinen tekoäly voi toimia yhtenä sparrikaverina muiden joukossa. Minulle tämä on uutta ja olenkin vasta harjoittelemassa sitä, miten sparraus toimii tai miten haluan ominaisuutta käyttää. Olen tarkka sen suhteen, etten koskaan pyydä tekoälyä keksimään juonikäänteitä. Kyse on enemmänkin yksityiskohtien hiomisesta sen jälkeen, kun juoni on jo päässäni muodostunut. Osittain tämä on päällekkäistä tiedonhankinnan kanssa.

Aihe on jokseenkin abstrakti, joten havainnollistan sparrausta muutamalla esimerkillä (huom. nämä eivät ole suoraan tulevista kirjoistani):

Esimerkki 1. Minun täytyy saada yksi kirjan hahmoista sairaalaan teho-osastolle tiettyjen hoitotoimenpiteiden piiriin. Kysyn tekoälyltä, mikä sairaus tai tapaturma voisi johtaa tällaiseen lopputulokseen. Pohdin tekoälyn antamia vastauksia ja teen niistä vielä tarkemman haun. Päätän, mikä sopii parhaiten tarinaan ja kirjoitan.

Esimerkki 2. Kirjan sivujuonteena on erikoinen ryöstö. Pyydän tekoälyä kertomaan samantyyppisistä, oikeasti tapahtuneista ryöstöistä. Selaan tuloksia ja pohdin, mitkä yksityiskohdat ovat hyödyllisiä. Kirjoitan oman versioni ryöstöstä.

Kirjoittamiseen kuuluu myös paljon puhdasta tiedonhankintaa (ja kuten totesin, sparraus ja tiedonhankinta voivat usein kulkea limittäin). Olen tänä syksynä käyttänyt ChatGPT:tä enemmän tiedonhankinnan tukena ja toistaiseksi olen ollut ihan tyytyväinen. Olen pyytänyt tekoälyä hakemaan tietoa esimerkiksi Lontoon eri asuinalueista ja rakennuksista (Havu 2:ssa ollaan osittain Lontoossa). Tämän jälkeen olen mennyt alkuperäislähteisiin tai etsinyt tarkemmalla googletuksella muita lähteitä, joiden avulla olen varmistanut sekä laajentanut tekoälyn kokoamaa sisältöä. Tieto on voinut liittyä esimerkiksi asuinalueen arkkitehtuuriin, historiaan tai siihen, millaista liiketoimintaa alueella on. Tekoälyn käyttäminen tällaiseen on säästänyt minulta aikaa, kun ei ole tarvinnut lähteä  tekemään laajoja nettihakuja vaan olen päässyt suoraan niihin lähteisiin ja faktoihin, joista on minulle hyötyä. On kuitenkin muistettava, että tekoälyn tarjoamaan tietoon ei kannata luottaa sellaisenaan, sillä generatiiviset kielimallit tekevät virheitä. Tiedot on aina tarkistettava.

Tekoälystä voi siis oikeasti olla apua luovassa työssä tavalla, joka säilyttää kirjailijan työn ytimen kirjailijalla itsellään. Tämä onkin ainoa tapa, jolla itse suostun tekoälyä hyödyntämään. Olen ollut kokeiluihin toistaiseksi tyytyväinen. Tämä on kuitenkin oppimisprosessi minullekin.

Lopuksi haluan vielä kertoa, että olen mukana Tammi-kustantamon kolmivuotisessa selkokirjahankkeessa. Selkee-hankkeen tavoitteena on tuottaa selkokirjoja tekoälyä työkaluna hyödyntäen. Selkokirjojen tarve on selvästi kasvanut ja nykyään jopa 632 000–812 000 henkilöä Suomessa tarvitsee selkokirjallisuutta. Minusta kirjallisuuden on oltava saavutettavaa kaikille, ja siksi olen mielelläni mukana tässä hankkeessa Purppurausvan animaagit -sarjani kanssa. Tammen tavoitteena on lisäksi tehdä selkokirjoista kannattavaa liiketoimintaa, mikä onkin näin kirjailijan kannalta ehdottoman hyvä juttu. Kirjailijalle pitäisi kuulua asiallinen korvaus myös selkokirjoista (mikä ei tähän asti suinkaan ole ollut itsestäänselvää) ja se tässä hankkeessa toteutuu. Lisäksi tekoälyä käytetään projektissa mielestäni eettisellä ja kirjailijaa kunnioittavalla tavalla.

Tekoäly voi olla hyvä työn tuki, mutta sen käyttötapojen suhteen on syytä olla avoin. Jo nyt on nähtävissä, että jotkut lukijat epäilevät kirjoja lukiessaan, onko kirjailija käyttänyt tekoälyä kirjoittamiseen. Minusta tämä on vähän epäreilua kirjailijoita kohtaan, mutta toisaalta ymmärrän lukijoitakin. Tekoälyaika luo tietynlaisen epäilyksen varjon eri sisältöjen autenttisuuteen. Omalta osaltani pyrin hälventämään näitä epäilyksiä olemalla mahdollisimman rehellinen asian suhteen.