Mitä oikein voit enää Tuliketun jälkeen kirjoittaa? Tätä kysyi minulta eräs lukija taannoin. Kysymys oli ehkä hieman yllättävä, mutta ei ainutlaatuinen. Samansisältöistä palautetta olen itse asiassa saanut tänä syksynä useilta tahoilta.

Operaatio Kettu -sarja on monelle lukijalleni ollut merkittävä lukukokemus, jonka Operaatio Tulikettu huipensi. Runsaan palautteen perusteella sarja on koskettanut nimenomaan inhimillisellä näkökulmallaan, realistisella kerronnallaan sekä erityisesti sillä, että jokainen suomalainen taustasta tai asemasta huolimatta on voinut kuvitella itsensä kuvailemieni kriisien ja sotien keskelle. Sarja on siis ollut monelle henkilökohtainen.

Nyt, kun sarja on valmis, ymmärrän, etten luultavasti koskaan tule kirjoittamaan samanlaista sarjaa. Hyvä puoli on se, ettei tarvitsekaan.

Kirjasta tai sarjasta tekee erityisen juuri se, että se poikkeaa muista teoksista. Kaikki kirjailijan teokset eivät voi olla yhtä merkittäviä, mutta se ei tarkoita, että suositun sarjan jälkeen edessä olisi automaattisesti alamäki. Päinvastoin! Seuraavilla kirjoilla on mahdollista saavuttaa yhä suurempia yleisöjä. Seuraavat teokset voivat myös olla erinomaisia kirjoja, vaikka eivät olisikaan samalla tavalla henkilökohtaisia niin suurelle joukolle lukijoita. Tästä muistutan itseäni silloin, kun itsekin alan epäillä, onko minulla Tuliketun jälkeen enää kirjallista tulevaisuutta. Kyllä on! Mutta tunnepuolen vuoristorata kuuluu kirjailijan työnkuvaan, sen kanssa on vain opittava elämään. Kun epävarmuus iskee, keskityn tavoitteisiin, joita olen itselleni asettanut. Motivoidun siitä, että on jotain tavoiteltavaa. Silloin on myös jotain saavutettavaa. Haluan kehittyä kirjailijana, oppia uusia tarinankerronnan tapoja ja luoda entistä mielenkiintoisempia hahmoja sekä mukaansatempaavia juonikuvioita.

Osa lukijoista ja kollegoistakin on ollut yllättynyt siitä, että olen päättänyt lopettaa sarjan, joka jokaisen uuden osan myötä on saavuttanut aiempaa suuremman suosion. Kettu-kirjoja on myyty kohta jo 150 000 kappaletta kaikissa formaateissa. Tällaista suosiota en osannut villeimmissä unelmissanikaan ennakoida, mutta seison silti päätökseni takana. Operaatio Tulikettu on mielestäni hyvä päätösosa; henkilöt ovat kulkeneet sopivan kehityskaaren ja monet uhkaskenaariot on käsitelty. Ei ole enää tarinoita, joita haluaisin näiden henkilöiden kautta kertoa. Sen sijaan päässäni on herännyt uudet hahmot ja uudet tarinat, joita minun on seurattava. Kirjailijan on ensisijaisesti luotettava omaan visioonsa ja kerrottava se tarina, joka taistelee tietään ulos kirjailijasta ja haluaa tulla kerrotuksi.

Lähtökohta jatkolle on itselleni selvä: Haluan kirjoittaa kansainvälisesti kilpailukykyisiä trillereitä, joissa tarkastellaan valtiollista vaikuttamista inhimillisten päähenkilöiden kokemusten ja tekemisten kautta. Siinä suhteessa jatkan siis Kettu-kirjojen tyylillä. En toki halua kirjoittaa Kettuja uudestaan, vaan luoda jotain aivan uutta. Ja ymmärrän oikein hyvin, että ne lukijat, jotka haluaisivat lukea minulta vain uusia Kettuja, voivat pettyä. Olen päättänyt sivuuttaa tämän ajatuksen, sillä en voisi kirjoittaa mitään, jos vain pelkäisin lukijoiden pettymystä. Erilaiset reaktiot kuuluvat taitelijan elämään: kaikki eivät tykkää, mutta toivottavasti riittävän moni. Uudet hahmot ja uudet tarinat voivat myös houkutella kirjojeni pariin ihmisiä, jotka eivät ole olleet halukkaita tarttumaan suoraviivaisiin sotakirjoihin.

Tällä hetkellä työstän seuraavan trillerini ensimmäistä versiosta. Tarina on keskeneräinen, mutta muotoutuu koko ajan. Rakastan tätä vaihetta – melkein kaikki on vielä mahdollista, ja saan itsekin yllättyä tarinan parissa. Hahmot ovat vielä epätarkkoja, mutta saavat pikkuhiljaa lihaa luidensa ympärille. Alkuvuodesta tiedän jo, miten kaikki ratkeaa. Vielä en, ja se on kutkuttavaa.

Haluan, että seuraava trillerini on paitsi jännittävä ja uskottava, myös paikka, josta lukija ei haluaisi tulla pois. Haluan, että lukija viihtyy kirjan henkilöiden seurassa ja haluaa oppia heistä lisää. Nämä ovat tavoitteet, jotka olen itselleni asettanut. Aika näyttää, miten hyvin onnistun.